Etiikka ja yhteiskunta

Hermínio Cerqueiran tuotannon kolmas akseli laskeutuu suurvaltojen mittakaavasta eurooppalaiseen ja portugalilaiseen mittakaavaan – ja juuri tässä teosluettelo näyttää rakentavimmat kasvonsa. Jos geopoliittiset akselit diagnosoivat pirstoutuvaa maailmaa, tämä akseli kysyy, mitä Eurooppa ja sen sisällä Portugali voivat tuolla diagnoosilla tehdä. Akselin viisi kirjaa muodostavat johdonmukaisen poliittisen taloustieteen ohjelman: suvereniteetti kykyjen summana (Autonomia Estratégica), sitä kuristavien budjettisääntöjen kritiikki (O Mito dos 3%), strateginen tutkielma, joka suuntaa sen vuosikymmenelle 2026–2036 (A Esperança Lúcida / Lucid Hope), yhteiskuntasopimus, jonka on kannateltava sitä sisältäpäin (A Economia da Dignidade), ja yhteinen koti, joka antaa sille suojan (A Bíblia do Ambiente). Kaikkia niitä jäsentää sama vakaumus: riippuvuuksista maksetaan, ja suvereniteetin vaihtoehdot – energia-, teknologia-, budjetti-, sosiaali- ja ympäristöpoliittiset – rakennetaan tai menetetään päätöksillä.

Neljäs akseli on tuotannon demokratialaboratorio: kolme kirjaa, jotka toisiaan täydentävistä näkökulmista erittelevät liberaalin demokratian kriisiä 2000-luvun ensimmäisellä neljänneksellä. Kaksi niistä käsittelee Yhdysvaltain tapausta – toinen Trumpia rakenteellisena ilmiönä, toinen Trumpia psykologisena, poliittisena ja sosiaalisena profiilina – ja kolmas tuo ongelman kotiin tarkastelemalla Portugalin ja Euroopan demokraattisen oikeiston kriisiä ja sen kohtaamista äärioikeiston kanssa. Menetelmällinen vakaumus on kaikissa kolmessa sama: demagogi on yhtä aikaa syy ja oire, ja sen ymmärtäminen, mikä teki hänet mahdolliseksi – eriarvoisuus, kauna, median pirstoutuminen, jälkitotuus – on vastarinnan ensimmäinen muoto. Yksikään näistä kirjoista ei ole neutraali: kaikki asettuvat avoimesti demokratian puolelle, mutta kaikki kieltäytyvät korvaamasta analyysia närkästyksellä.

Jos tämän kommentoidun tuotannon aiemmat akselit ovat näyttäneet strategin, geopoliittisen analyytikon ja yhteiskunnallisen poleemikon, tämä kuudes akseli paljastaa maaperän, josta kaikki se kumpuaa: sisäisen elämän, jota on työstetty käsityöläisen kärsivällisyydellä kysyvän rukouksen, zen-meditaation ja sonetin kiinteän muodon välillä. Juuri tässä Manifestin teesi XVIII – ”strategi, joka ei tunne, ei ole strategi: hän on pelkkää laskelmaa” – saa täydellisimmän osoituksensa. Tälle akselille kootut kirjat eivät ole sivupolku Hermínio Cerqueiran poliittisesta ja strategisesta tuotannosta; ne ovat sen mahdollisuuden ehto. Mies, joka analysoi sotia ja energiakriisejä, on sama, joka istuu ”ennen nimeä”, joka kysyy Jobin kanssa tyhjän taivaan alla ja joka oppii Nag Hammadin apokryfeistä erottamaan aikuisen uskon hurskaasta tottumuksesta. Kokonaisuuden johdonmukaisuus on huomattava: yksi ainoa ele – pysähtyä, kuunnella, kysyä – avautuu hyvin erilaisiin muotoihin tuhannen kuudensadan sivun teologisesta esseestä aleksandriiniseksi sonetiksi naamioituun haikuun, pitkästä, hengittävästä proosarunosta Camõesin mallin mukaiseen oktaaviin sankarillisin kymmentavuisin säkein. Akselin läpi kulkee kolme suurta vuoropuhelua: vuoropuhelu vaiennettujen evankeliumien (Tuomas, Filippus, Maria Magdaleena) kanssa, josta kirjoittaja saa kysymyksen teologiansa; vuoropuhelu zen- ja buddhalaisen perinteen (Huang Po, kintsugi, tonglen) kanssa, josta hän saa hiljaisuuden ja pysymättömyyden kurin; ja vuoropuhelu Camõesin kanssa, josta hän saa eeppisen mitan laulaakseen ei enää merellisestä laajentumisesta vaan tietoa kantavien karavellien paluusta. Näiden kolmen navan välillä henkilökohtainen lyriikka – anteeksianto, ystävyys, suru, lapsuus Minhossa, lapsenlapsi, jolle kaikki on omistettu – rakentaa sillan yleisen ja arkisen välille. Lukija, joka astuu tälle akselille, ymmärtää vihdoin, miksi muu tuotanto ei ole koskaan ”pelkkää laskelmaa”.